sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

MALJALLINEN RAIKASTA VETTÄ

MALJALLINEN RAIKASTA VETTÄ


Matt 10:42
”Ja joka antaa yhdellekin näistä vähäisistä
maljallisen raikasta vettä vain siksi,
että tämä on opetuslapsi
- totisesti:
hän ei jää palkkaansa vaille.”



Vesi on meille niin tärkeä aine, että melkein voisi sanoa, että useimmat sairaudet ja vaivat kehossa johtuvat pitkälti nestevajauksesta soluissa. Kun tunnemme janoa, niin on  mennyt jo liian pitkään ja solut tarvitsevat kipeästi nestettä. Tavallisia oireitamme ovat: päänsärky, huimaus, heikentynyt koordinaatio- ja reaktiokyky, väsymys, stressi, kuiva iho, ylipaino ja ahmiminen.  Päivittäisen toiminnan kautta meidän arvioidaan menettävän nestettä noin 2,5 litraa, joka normaalisti  korvautuu nestettä ja ruokaa nauttimalla. Tekijät, kuten liikunta, hikoilu ja lämpö, lisäävät  ylimääräisen nesteen tarvetta.

Solumme ovat eläviä mini-yhteiskuntia. Kaikki organismit koostuvat soluista. Kehomme jokainen gramma  sisältää keskimäärin miljardi solua.  Peukalossamme on enemmän soluja kuin on ihmisiä maan päällä. Jokainen solumme on elävä kokonaisuus. Eri solut ovat erikoistuneet hoitamaan tiettyjä tehtäviä. Yhdessä solut muodostavat kudoksia, elimiä ja elinjärjestelmiä.  Solujen monimutkainen  ​​yhteistyö saa elimistömme toimimaan yhtenä kokonaisuutena. Kolme neljäsosaa kehostamme on vettä. Se on meidän tärkein elementtimme. Voimme elää viikkoja ilman ruokaa mutta vain muutaman päivän ilman vettä.

Vedellä on valtava kyky hajottaa aineita ja kuljettaa niitä mukanaan ja sitten uudelleen jättää ne ilman merkittäviä muutoksia niiden luonteessa. Tämä on elintärkeää kaikille eliöille.Vesi kuljettaa erilaisia ​​aineita ja energioita eliöiden elintoimintoihin, sekä aineita rakentamiseen että sellaisia aineita, mitkä ovat jätettä ja tulisi poistaa.
Koska emme juo tarpeeksi vettä,  jäävät sairautta aiheuttavat myrkyt kehoomme sen sijaan, että ne poistuisivat kehostamme. Jokainen kemiallinen prosessi kehossamme - ja niitä tapahtuu miljoonia joka minuutti - tuottaa jätettä  myrkkyjen muodossa, ja tämä jäte on poistettava. Jos näin ei tapahdu, varastoituu  myrkkyjä kehomme rasvasoluihin tai elimiin, ja vaikutukset vain pahenevat ajan myötä. Ensinnäkin meistä tulee väsyneitä ja velttoja, mutta jos kehon kuona-aineet eivät pääse poistumaan, voimme lopulta saada kaikkia mahdollisia ongelmia: munuaissairaus, sappikivet, happojen muodostuminen (vatsahaava) ja lopulta  heikentynyt immuunijärjestelmä.

Vesi on jatkuvasti liikkeessä: höyrynä merestä, pilvenä taivaalla ja sateena (vesi tai lumi), vetenä maaperässä, purossa ja joessa ja sitten takaisin meressä. Tätä kutsutaan veden kiertokuluksi. Liikkeellepanevana voimana, joka tekee veden liikkuvaksi, on aurinko. Planeetastamme 70% on vettä, jotta elämisen kiertokulku ylipäätään voisi toimia ja jatkua edelleen.
Vesimittari on hyönteinen, joka voi turvallisesti kävellä veden pinnalla. Miten se voi olla mahdollista?  Tavallisella vedellä on epätavallisia ominaisuuksia. Meille näkymättömät mutta tehokkaat voimat yhdistää veden molekyylejä. Siksi vesi voi nousta lähes sata metriä korkeaan puuhun tai kantaa höyhenen kevyen vesimittarin pinnallaan.

Mutta vaikka vesi tänä päivänä on useimmille meille helposti saatavilla, niin meitä on monta, jotka eivät juo tarpeeksi tyydyttääkseen päivittäisen vedentarpeensa, mikä sitten aiheuttaa nestevajausta ilman että he sitä itse huomaavat. Välittömiä oireita nestevajauksesta ovat väsymys, päänsärky, voimattomuus ja keskittymisvaikeudet. Työpäivän aikana, varsinkin ilmastoidussa ympäristössä, joka voi lisätä kuivumista,  uskovat useat , että heidän täytyy syödä tai juoda kahvia/teetä lisäämään energiatasoaan, vaikka tosiasiassa he tarvitsisivat vain lasillisen vettä.

Vesi, valo ja ravinto, nämä kolme rakennuspalikkaa, niin oudon yksinkertaista, on koko luomakunnan perusta.  Yhdessä ne ovat luoneet valtavan monimuotoisuuden lajit: kasvit, eläimet, sienet ja bakteerit. Elämä maan päällä alkoi elämänä vedessä, siinä vedessä, joka nyt peittää kaksi kolmasosaa maapallon pinta-alasta. Vesi on elämää antavaa nestettä kaikissa organismeissa, kasveissa, eläimissä ja ihmisissä.
Koko olemassaolomme on läheisesti yhteydessä sen veden laatuun, joka meillä on käytettävissämme. Paitsi juomavetenä samaa vettä käytämme  myös niin kasteluvetenä kasveille kuin juomavetenä eläimille, joita käytämme ravintonamme.
Jos haluamme elää onnellisina ja terveinä, niin vettä on arvostettava ja hoidettava huolella, sillä vesi antaa energiansa avokätisesti koko luomakunnalle.

Elämää maan päällä ei voi olla ilman vettä. Vesi liittyy kaikkeen elämään maapallolla. Jo muinaiset kansat tunsivat veden tärkeän roolin. Vesi oli  maallisen ja hengellisen elämän välittäjänä.  Kristinuskossa annettiin vedelle tärkeä asema jumalallisena välittäjänä. Veden katsottiin sisältävän jumalallisia elämää antavia voimia.  Nyky-yhteiskunnassa meillä ei enää ole tällaista näkemystä vedestä.Vesi on nykyisin vähiten ymmärretty ja eniten hyväksikäytetty elementti maan päällä. Jos vesi kuolee, niin kuolee myös sen mukana ihmiskunta ja kaikki elämä maapallolla.

 Molemmissa luomiskertomuksissa Raamatussa on vesi vahvasti mukana.
Kun Jumala toisessa versiossa luo taivaan ja maan, ei maanpäällä ole yhtään pensasta eikä edes ruohoa, sillä Jumala ei ole antanut sateen kastella maata, eikä ihmistä vielä ollut viljelemässä maata. Maasta kumminkin kumpusi vettä, ja se kasteli maan pinnan.
Ensimmäisessä luomiskertomuksessa on vettä alusta alkaen:"Alussa Jumala loi taivaan ja maan ... ja Jumalan Henki liikkui vetten yllä." Jumala teki taivaan erottamalla vedet vesistä.